Ah Radiohead, pitkäaikainen inhokkini. Vihanpitomme on ollut yksipuolista ja kuten useimmat musiikilliset vihasuhteet, syntynyt täysin mutu-tuntumalta ja vailla sen parempaa tietoa. Nyt kuitenkin koen olevani valmis koitokseen – on aika tarttua OK Computeriin.
OK Computer on levy, jonka avulla Radiohead nousi siihen asemaan, jossa se on nyt. Muuten bändi olisi saattanut vaipua unholaan brittipop-ilmiön kanssa. Ok Computer on myös levy, jossa on vielä jotain järkeä. Sitten pojat päättivätkin heittää särökitarat jorpakkoon, siirtyä elektronisempaan musiikkiin ja alkaa taidekoululaisten lempilapsiksi.
En yhtään ihmettele, miksi levy-yhtiön sedillä oli aikoinaan vaikeaa löytää levyltä sinkuiksi kelpaavia biisejä. Kyseessä ei todellakaan ole mikään hyvän mielen levy. Sinkkulohkaisuksi päätynyt reilu kuusiminuuttinen Paranoid Android ei ole pituutensa saati rakenteensa puolesta mikään radiohitti. Puhumattakaan sitten siitä, että sen musiikkivideo on aiheuttanut ainakin minulle jonkin sortin lapsuuden traumoja.
Levyn sanoitukset ovat vaikeaselkoisia, mutta ajankohtaisia. Teemat kuten ihmisten suhde koneisiin, kapitalismi ja globalisaatio koskettavat vielä kolmetoista vuotta levyn julkaisun jälkeenkin. Lyriikoiden seuraamista tosin helpottaisi se, jos Thom Yorken ulinaksi äityvästä laulusta saisi jotain selvää.
Kaikki klassikolevyt ovat aikansa tuotteita, joten niiden arvoa tässä ajassa on vaikea määritellä. OK Computerin arvo on mitattavissa kuitenkin sen vaikutuksella myöhempään rock-musiikkiin. Levyn saundia on jalostettu – tai apinoitu – eteenpäin muun muassa Musen ja Coldplayn toimesta. Tämän takia Ok Computer kuulostaa vielä tänäkin päivänä tuoreelta. Onkin siis syytä myöntää, että levy on klassikko.
Yliarvostettu, mutta klassikko.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti